sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Magin Vappu 2010

Kylässä Tertulla
Meidät oli kutsuttu Vapunviettoon Mäntsälään ystäväni Tertun luokse. Ideana oli myös samalla totuttaa Magia tallielämään ja hevosiin. Ystäväni Terttu harrastaa lännenratsastusta Quarter-hevosellaan Monsieur Zippo, ja minä olen ylimmäinen hevosenhoitaja kisoissa. Tai... meitä on nyt siis kaksi: minä ja Magi. Kisoissa koiran pitäisi olla rauhallinen, tottua olemaan kytkettynä aitaan minun taluttaessani hevosta, eikä pelätä noita isompia nelijalkaisia. (Niin, BH-kokeessakin on se kaupan seinään kytkeminen).

Hyvinhän tuo totuttelu meni. Terttu treenasi hevosellaan kentällä ja minä nostelin puomeja. Ei tosin estepuomeja kannattimilleen- western-luokissa ei hypätä. Magi oli aidassa kiinni ja aivan rauhallinen, (pientä tempoilua ja kiljumista ei lasketa) paitsi silloin kun minä talutin hevosta. Siinä tilanteessa Magille tuli hätä. Koiran hyvään käytökseen  tosin auttoi ennen kentälle tuloa tekemämme metsälenkki. Ruohojärvellä on mahtavat maastot, mutta päästäkseen sinne, on kuljettava kujaa pitkin, jonka molemmilla puolilla on vieri vieressä tarhassa hevosia (Magin mielestä villihevosia). Aika jännä paikka koiralle. Välillä pelotti kun hevoset tulivat sivusuunnista kohti. Eihän Magi ymmärtänyt että tarhojen ympäri kulkee sähkölankaa, joka pitää pollet ruodussa. Maastosta piti myös tulla samaa reittiä takaisin. Se meni jo hieman paremmin. Yhtään ei koira rähissyt eikä haukkunut. Tallin nurkalla meitä kohtasi yllätys. Talon päädyssä oli ulko-kanahäkki. Kanat kaakattivat kurkut  suorina ohittaessamme verkkoaidan ja Magi pelästyi kotkottajia oikeasti, vallan mahdottomasti . Hyvä että pysyi taluttimessa, sekä minun käsi taluttimen päässä, ja käsi kiinni muussa kropassani.


Esteitä
Viime blogissa kerroin muutamasta Magin esteen ylityksestä. Palkkanahan käytettiin silloin palloa, ja pallolla houkuttelemista. Nyt kävi hieman toisin. Kentällä oli matalia esteristikoita ja Magi huiteli pitkin kenttää innoissaan. Jossain vaiheessa se istui ristikkoesteen takana ja minä oli toisella puolella estettä. Ikäänkuin koira olisi kysynyt "hyppäänkö nyt? " No, sanoin "hyppy". Koira loiskautti yli sarjan ensimmäisen ristikon ja jäi istumaan toisen osan eteen. Sanoin hyppy ja taas tultiin. Ei hipaisun hipaisua puomiin jaloilla. Muistikohan se viime keskiviikon kokemuksen, vai oliko tämä ihan spontaani juttu? Ei tarvittu palloja eikä muutakaan. Kokeilin kerran niin että vein Magin ristikon matalan kohdan eteen ja jätin siihen komennolla "istu". Siihen se jäi kun menin itse toiselle puolelle ja sanoin "hyppy". Heti tuli esteen yli. Taitaa olla estehyppy hanskassa :-) Ei vaineskaan, ei  me oikeesti vielä hypätä.




Magin Vappukyläily sujui hyvin. Käyttäytyminen oli melkein kymppi. Pikkuinen miinus tulee minun huijaamisesta. Magi pyysi ulos vähän väliä, enkä minä tiennyt onko nyt oikeesti hätä, vai pitääkö mennä kertomaan naapureiden koirille että "täällä ollaan, suu kiinni". Yön koira nukkui vieressäni sohvalla. Yöllä tosin heräsin siihen että hikikarpalot valuivat otsalta silmiin. Pikkuisen oli kuuma täkin alla, ja Magi vielä kyljessä kiinni. Aika kiva juttu oli myös vahtia ohikulkijoita keittiön ikkunasta (siis Magi). Me kyllä kuulimme kun naapuri meni tai tuli kotiinsa:-)
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Siun esimerkkiä seuraten käytiin tänään katsomassa esteratsastuskisoja ja Nalle pääsi siis mukaan. Ekan hevosen nähdessään se sanoi mur-mur-vuh-vuh ja pakitti miun selän taakse. Kun sanoi, että höpöhöpö ja jatkettiin matkaa, niin sitten se vain katseli hevosia. Käytiin ihailemassa muutaman metrin päästä aitauksissa olevia hevosia.

    Eli kiitos vinkista :)

    - Minna

    VastaaPoista
  2. Heh Minna. Eipä kestä kiittää.Ihan samalla tavalla siskokset käyttäytyy.- On se hevonen aika iso koiran horisontista. Aitaus menee oikein hyvin jos hevonen ei tule aivan aidan viereen.- sitten pelottaa. Kiepatus ympäri ja selän taakse. Just kuin Nalle. :-)

    VastaaPoista