torstai 25. helmikuuta 2010

Mahtavat treenit


Eilen lähdettiin Magin kanssa SPL Etelä-Uudenmaan alaosaston treeneihin Raaseporiin. Näissä treeneissä aiomme käydä joka keskiviikko-iltana. Kaukanahan tuo on Siuntiosta, mutta ei haittaa. Ensimmäinen treeni oli loistava. Kiitos siitä koulutusohjaaja Jaana Alenille ja koulutusohjaajaharjoittelija Lena Erikssonille, sekä koko treeniporukalle. Tuli heti sellainen fiilis että olimme tervetulleita joukkoon. Oli mielenkiintoista katsella edistyneempien koirien työskentelyä ja ottaa oppia koulutusmenetelmistä.

Magi oli alkuun hämmentynyt ja stressaantunut koko tilanteesta - olihan tämä vasta meidän kolmas treeni porukassa ikinä. Koiraani kehuttiin useaankin otteeseen, josta olin erityisen otettu. Alkuun kierrettiin vain Gigantin parkkista, sillä Magi lähinnä pyrki syliini ja selkääni. Kouluttajien ohjeiden mukaan sitten edettiin pikkuhiljaa rauhallisesti kontaktiin ja koira autoon. Toinen sessio menikin jo paremmin. Saatiin hyviä neuvoja nimenomaan näin vietikkään koiran ohjaamiseen. Rauhallisesti, rauhallisesti, rauhallisesti. Otettiin eteentulo, sivulle ja seuraamisen alkuasento. En muista että minulle ikinä aiemmalla vuosituhannella kukaan olisi neuvonut näin tarkkaan, miten joku liike tehdään ja miksi, sekä kuinka korjataan virheasennot. Vaikka omat varpaat olivat aivan jäässä ja illalla kului teemukillinen jos toinenkin sisäisen kylmyyden poistoon, kyllä kannatti. Jaana teroitti useasti että näin vietikkään koiran viettiä ei tarvitse nostaa mihinkään. Olen justiinsa samaa mieltä. Vaistoni on kuitenkin ollut koko ajan oikeassa. Magia ei kyllä roikoteta ketjusta, eikä sille karjuta. Koira on nopea ja innokas oppimaan uutta - toivottavasti pysyn itse mukana meiningissä.

Tack för alla, vi ses på nästa onsdag!

Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Kiva, että löysitte hyvän treeniporukan :) Just tuo, että saa rilaisia ohjeita ja sitten osaa sieltä poimia itselleen ne sopivat, onkin vaikeinta. Ei kannata uskoa kaikkea heti pureksimatta :p

    -Minna

    VastaaPoista