maanantai 8. helmikuuta 2010

Uhmaikää ja rähinää

Helsingissä
Koska olen hankkinut koiran, joka kulkee mukanani ja jonka kanssa voi harrastaa, viime viikon lopulla oli vuorossa pääkaupunkiimme tutustuminen. Kävimme iäkkään tätini luona Kasarminkadulla. Kaupunkikäyttäytymisessä on edelleen harjoittelemista, joka tuli todistettua taas kerran. Minulla oli toisessa kädessä tätini iso pyykkikassi ja käsilaukku ja toisessa Magi. Se pyykkikassi sai Täti Moonika-kyytiä kun Magi tempoili sinne sun tänne. Ne on ne ihmiset, jotka edelleen ovat ylivoimaisen kiinnostavia. Nyt kuvioihin on myös tullut tuntemattomille koirille rähiseminen. Selvittiin reissusta sentään ilman haavereita ja karjumista. Periaatteeni on nimittäin että pyrin kouluttamaan koiran normaaliäänellä. Ne karjaisut säästän tositilanteisiin.



Treenit, Magi 6 kk
Eilen oli ensimmäiset treenit talvitauon jälkeen. Pieleen meni. Magi tuli autosta rähinällä ja kiljuen. Koira on muutenkin alkanut piippaamaan. Se kuulostaa ihan pihakoivuissa olevilta punatulkuilta. Pelkän kontaktin ottaminen tuotti vaikeuksia, muusta nyt puhumattakaan. En sentään sortunut selittelemään: kyllä tämä kotona osaa. plää plää. Huomasin, etten olekaan tehnyt perustyötä tarpeeksi tarkasti, ja vaatinut just oikeaa paikkaa eteentulossa, sivulle-siirtymisessä ja niin edelleen. Seuraamista en edes viitsinyt yrittää. Kontakti oli totaalisen hukassa. Ei muuta kun treeniä lisää ja tarkemmin. Olen niin innoissani koiran osaamistasosta ja siitä, että se on kiinnostunut tekemään liikkeitä, ja vielä oppiikin helposti. Onnenhuumassa ne virheetkin on tullut tehtyä. Onneksi ihan itse.
Ihme kyllä, meitä tultiin pyytämään toiseenkin treeniporukkaan Tammisaareen. Siellä treenaa kuulemma myös L-pentueen Logo. Mehän mennään.
Posted by Picasa

0 Tassunjälkeä:

Jätä tassunjälki