perjantai 27. tammikuuta 2012

Talvipuuhastelua - Winter training

Enkkufiltti lämmittää ( Please read the short english version in the bottom!)
Hyvä lukija, kiva kun käyt taas kurkkaamassa Magin kuulumisia. Blogikäyntejä oli eiliseen mennessä peräti 7319! Tässä se enkkufiltti nyt on puettuna päälle. Juu ei, ei tämä ole päivittäisessä käytössä, mutta todella kätevä kylmässä autossa odotteluun sekä tottis-, että hakutreenien aikana. Mielestäni on tärkeää, että koiran lihakset ovat lämpimät treenien aikana. Lenkeillä ja niissä lumikasojen kaivuutöissä pihalla lihakset kyllä lämpiävät itsestään. Tässä Top Dogista hankitussa filtissä on myös se hyvä puoli, ettei se kutita muutenkin talvipakkasilla kuivavaa ihoa. 100 % lampaanvillaa nääs. Tämmöiset hevosillammekin aikanaan oli - juppitouhua, ehkä, mutta todella lämmintä. Viime viikolla hakutreenit oli peruutettu, mutta tänä sunnuntaina taas mennään etsimään pallo-ukkoja metsästä. Jei!
Talvitreeniä
Olemme käyneet hallitottiksissa tiistai-, tai torstaiaamuisin Veikkolassa, Päpän asiantuntevassa opissa. Ei todellakaan ole helppoa säätää vietin rajaa niin että tottisliikkeet ovat näyttäviä, mutta koira ei ala vuotamaan. Teknisestihän koira osaa kaikki liikkeet, kertovat kaikki viisaammat. Viimeeksi Päpä laittoi minulle magneettipallon selkään ja Magin oli tarkoitus hakea pallo sieltä. Nooh, oli siinä hieman naurussa pitelemistä kun koira ihmetteli missä se pallo nyt on. Joku taika siinä magneettipallossa kuitenkin on. Minun Magin etuset alkoivat nousta kuin andalusialaisella hevosella!!! Jei! Pallohulu - juu kyllä. Niin pallohullu, että pitkässä luoksetulossa Magi koukkasi seinänvierustan tuolirivistön kautta ja noukki mukaansa minun sinne jättämän pallon:)) On se jännää että patukka ei nosta ollenkaan samalla tavalla kierroksia kuin pallo. Patukasta Magi mielellään taistelee, mutta irrottaa heti käskystä. Pallosta irroittaminen on parantunut, muttei vielä toimi ensimmäisellä käskyllä. Nyt olen tehnyt niin, etten heitä palloa palkaksi, vaan koira nappaa kädestäni passiivisen pallon, jonka narun toisessa päässä olen minä. Irroitus toimii paremmin kun koira pyydetään istumaan ja siitä pallon naru aivan löysäksi, tai irti kädestä. Irroituksen jälkeen annan palkaksi taas "kuolleen saaliin". Viettitaso pysyy tällä palkalla suhteellisen kohdallaan. Vinkuminenkin on loppunut (toistaiseksi). Älä nyt hyvä lukija vaan käsitä väärin - viettiä kyllä löytyy, mutta säädössä on vielä tekemistä:)


Pihakivaa
Mitäpä muutakaan työlinjapainotteisen koiran kanssa tekisi kun töitä. Nyt en puhu ollenkaan metsätöistä, vaan äidin pikku mattojenpuistelu-apulaisesta. Olemme saaneet vihdoin lunta ja pakkasta silleen sopivasti. Ei muuta kun matot hankeen tuulettumaan. Ei ollut minkään sortin ongelma pyytää Magia tuomaan mattoja. Ensin siivousapulainen hieman pyöritteli niitä hangessa, ja toi ihan nätisti muutaman tuo-käskyn säestämänä. Totuuden nimessä täytyy mainita että paremmat matot Magi sai vaan talloa hankeen. Olisi se nekin pöllyttänyt, mutta minä pyysin tuomaan aina tuota yhtä räsymattoa - ihan varmuuden vuoksi:) Loput lattiapeitteet kasasin sisään ihan itse. Muuten pihalla jatketaan viimetalviseen tapaan kettuhyppyjä lumihankeen myyriä, tai mitä lie etsien.

Pentusuunnitelmat 29.11.2011 blogissa.

Mother's little helper
We finally got winter, snow and cold. Hrrrrr. Magi just loves digging holes in the snowdrifts, seeking moles or whatever. As You know, she is a working(mixed) line GSD. She really loves to work for me. In obedience, we also train in the hall, where the temperature stands in + 10 Celsius (outside temperature is somewhere - 10 Celsius, hrrrrr).
The english blanket was her Christmas present for keeping the muscles warm, while waiting her turn for training classes in my cold car. The blanket is really handy, better known for horses. When going for a walk or "working" in my yard, the blanket is not in use - she warms the muscles by herself.
In obedience, Magi does all the movements  eager and technicallay perfect. Her reward is the ball. We also train people search in the forest. That's fun but cold. Hrrrr. She runs like a bullet to search the hidden "target man", who rewards her after barking expression with a ball. Tracking is not possible now due to the snow.
Magi is also my little helper. Her fetching is very strong.  Why not use it in practise as well? She rolled my carpets in the snow. Magi was not allowed to bring me other carpets than this one , just in case she got too eager. My genuine oriental carpets would have been with some holes:)

By the way: I'm going to breed her next summer. Sire for puppies will be Disco aus der Königshöhle from Austria (but living in Finland). See more details in my posting on 29th November 2011 (only in finnish, sorry). Working name for this upcoming litter is now "dance with the wolves".

Have some fun and use the Google translator for finnish text:D


Posted by Picasa

3 kommenttia:

  1. Jaa mattojako se siellä puistelee? :D Sais tulla tekemään samaa tännekin!

    VastaaPoista
  2. No mitäs hitsiä! Äsken postauksesta latautui vain pelkät kuvat ilman tekstejä, joista sitten sivun uudelleen latauduttua paljastuikin, että puisteleehan se, heh.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa blogin lukijaksi Bemari. Olen vahingoista viisastuneena laittanut kuvat ensin ja bootannut ne. Sen jälkeen lisään tekstit. Näin ei joudu tekemään hommaa kahta kertaa kun blogspot hukkaa kaiken:))

    VastaaPoista