sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

7 tiineysviikko aluillaan

English version at the end of Finnish text.



Se olisi tänään niinkuin 43 tiineyspäivä meneillään. Täysiaikainen tiineys on 4 elokuuta, mutta näissä asioissa minua viisaammat sanovat että ensikertalainen, tai suuren pentumäärän kantava narttu synnyttää usein aiemmin. Tissit kasvaa, kuten kuvasta näkyy. Maahanmeno on aina silleen puolikyljellään, ja kävely muistuttaa yhä enemmän mummokävelyä.  Tikut, kepit ja pallot on edelleen kova sana. Leikkiä pitäisi koko ajan. Ruokahalu sen sijaan on valtava, varsinkin illalla. Päivisin olen kerännyt tälle Marja-Mamma-Magille kämmenelleni metsämansikoita, jotka ovat koiran suurinta herkkua - tai siis karviaismarjojen jälkeen. Metsämanskat ovat kuulemma niin hankalissa paikoissa, ettei niitä saa suuhun. Niin varmaan:) Kylläpä koiruli löysi niitä ihan  itse kun rupesin suuntaamaan näitä herkkuja myös omaan suuhuni. Puutarhamansikoita se syö suoraan mansikkamaalta.



Kerron vielä täälläkin siitä operaatio siankovien piilotuksesta. Magihan saa usein iltaisin savustetun siankorvan. Nyt joka sohvatyynyn alla sohvien nurkissa, ja porstuan tyynyn alla on piilotettuna siankorva. Yhteensä 6 kappaletta + yksi jossain kukkapuskassa ulkona. Tämä selvästi korreloi pentujen määrän kanssa:) . On oikeasti hauskaa seurata kuinka piilot tarkistetaan joka ilta, asia jota Magi ei koskaan ennen ole tehnyt, vaikka olisikin piilottanut korvan sohvatyynyn alle - siis sohvan istuintyynyn.  Yhtenä yönä heräsin tassujen rapinaan ja vinkumiseen. Kas vaan ; Magi-Mammahan se täällä tepasteli kahdelta yöllä siankorva suussaan. Koirani oli erittäin huolestunut mihin korva nyt piilotetaan, kun sohvien nurkat ovat jo varattuja. Käväisin siinä samassa omilla asioillani ja makuuhuoneen portti jäi auki. Siellähän mamma köllötteli poikittain, siankorva nätisti pään vieressä. Siinä sitten nukuimme aamuun: Magi, siankorva ja minä. Tästä episoodista sain Facebook-kaveriltani itselleni intiaaninimen: "nukkuu siankorvan kanssa" . Oli siinä naurussa pitelemistä (oikeasti nauroin ihan kippurassa). Magillahan jo intiaaninimi onkin " kiiltää kilpaa auringon kanssa". Nyt karva ei kovin kiillä, varmaankin tiineyden vuoksi.
Olen hössöttänyt sydämeni kyllyydestä. Pentuhuoneesta saivat tapetit lähdön. En taida ihan heti moiseen hommaan toista kertaa ryhtyä - niin tiukassa ne olivat. Seinät paklattiin ja hiottiin, alusmaalattiin, hiottiin vielä ja maalattiin ; yksi seinä hieman vaaleammalla kuin kolme muuta. Kaksi rönttövaatekertaa jouti roskiin. Olin kyllä välillä yltä päältä maalissa, mutta hieno tuli. Sävy on kellertävään päin. Näin sinne sopivat hyvin (en sano että silkkiverhot;) ) verhot, jotka ovat oranssit. Lisäksi kaksi sänkyä, joista toisen maalasin valkoiseksi, ja pieni pöytä. Se on siinä. Niin, tottakai on pitävää alustaa, karva-alustaa ja pentulaatikko. Pentulaatikon ajattelin väsätä filmivanerista mitoilla 150 x 150 x 60 cm. Ei ole mitään järkeä teettää pentulaatikkoa tämän yhden pentueen takia. Ettei kenelläkään lukijoista sattuisi olemaan suunnilleen tuon suuruista vuokrattavana?
Synnytyksessä tarvittavat tavarat on kaikki hankittu.

Alustava pentujen varaustilanne: 3 narttua ja 2 urosta
 
The pregnancy is now at day 43. Puppies should be born in the beginning of August. The 4th of August is fulltime pregnancy with 63 days, but experts say that firstimers deliver earlier.
I have done puppyroom ready. It was quite a job to take off wallpapers, fill in holes, paint with base paint and finally with the colour I had chosen. I chose a bit yellowish colour because of curtains (I don't mention that they, silk curtains,  were bought from Beijing). Hih:) I have bought a gate, different carpet-style mats on the floor etc. The only thing, which is still missing is the box approx. 150 cm x 150 cm x 60 cm for mom and puppies. There is no sence that make it only for this litter, since this will be the only one. Hope someone here in Finland has one for rent.
Anyway , everything goes smoothly and Magi has a huge appetite. She really would eat anything. Our favourites are wild strawberries, which I had to serve her from my hand:) She learned how to pick them by herself when she saw my hand going into my mouth more often than into her mouth. I give every evening one smoked pig's ear for Magi as a snack. She has hidden 6 of them into various corners of my couches quite deep. One is outside in some flower bench. Maybe she spares those for puppies?
One night I woke up when hearing a scratching sound and whining. I thought she wanted outside for pee. No, no, she had one pig's ear in her mouth, and the whining was for worrying where to hide this one. Instead, I went to pee (inside toilet;) ) and left the gate open by mistake. There she was, in my bed , sound asleep with the ear. At that time I remembered why a dog is not allowed to sleep in my bed. There was barely one corner room for me.
Preliminary reservations for puppies: 3 bitches and 2 males.
Posted by Picasa

0 Tassunjälkeä:

Jätä tassunjälki