tiistai 24. elokuuta 2010

Noutoa, haukkua, jälkeä

Nurmikkojälkeä
Jäljestämisessä tehdään nyt tarkkuutta nurmikolla. Tai no, piti tehdä. Joku sanoi että jäljelle laitetaan Froliceja, joita muurahaiset eivät syö. Jäljellä Magin nokka oli maassa koko ajan. Jäljen pienet sivupoikkeamat johtuivat koiran varpaisiin kiivenneistä muurahaisista ja samaisten elukoiden yökkäilemisestä. Sitkeästi Magi kuitenkin nuuskutteli. Kulma meni prikulleen oikein, ja toinen kulma myös. Loppupalkkana oli pakasterasian pohjalla niitä "melkein myrkkyä "-raksuja. Työsession päätteeksi istuskelin yrttimaan parrun päällä miettien niitä näitä. Pakasterasian retkieväät eivät Magin mielestä riittäneet. Rasiaa tyrkytettiin minulle alvariinsa täyttöä varten.
Tyhjä mikä tyhjä. Ajattelin että opetanpa haukun tuosta vaan ohimennen. No niin, siitä haukusta ei millään meinannut tulla loppua. Lopulta koira oli niin väsynyt että korvatkin lurpahtivat, kuola lensi, ja äänikin alkoi käheytyä. Huom: en yllyttänyt kuin alkuun. Sen Frolic-pussin heitin roskiin. En oikein viitsisi kertoa, mutta Magi ajoi sitä samaa jälkeä aika monta kertaa päivän aikana itsekseen, prikulleen oikein.




Noutoa
Aiemmissa blogiteksteissä olen kertonut mitä kaikkea Magi tuo (kepit, kävyt, risut, halot, puunrungot, patukat,pallot ja varsinkin puunjuuret). Nämä noudot on sellaisia että Magi tunkee luonnonantimia minun syliin tai jalkojen juureen. Ei oikeaa noutoa. Oli siis aika ottaa kapula kehiin. Tämä BLC-perhe on siitä mukava, että neuvoja voi kysyä, ja niitä myös saa. Kapulan kanssa aloitin ulkona ilman heittoa. Vietti tahtoo kuitenkin nousta taivaisiin, ja siitä aiheutuu noutoesineen mäyhkiminen. Sain myös neuvot matalavietin noutoaloitukseen ihan sohvalta käsin. Se toimi hyvin ja koiruli istui rauhassa, eikä pureskellut kapulaa yhtään . Siirsin noutoesineen aina vain kauemmas itsestäni ja palkkasin noudon maksaraksulla. Hyvin meni. Ulkona varovaiset heitot ja luovutuspyyntö omaa mahaa taputtaen.....höö, ei vielä mallaa, sillä leuat käyvät jonkun verran ennen luovuttamista. Irti-sana kyllä toimii. Nyt otan mukaan narun kapulaan ja siitä pientä vetoa pitäen kokeillaan joku päivä uudelleen.







Treenikuulumisia
Joka päivä tehdään jotain pientä - lähinnä hiotaan paremmaksi jo opittuja juttuja. Täytyy kehaista, että on todella mahtava tunne, kun on koira, joka haluaa tehdä töitä. PaPeKon treenarimme Benkku kehuukin meitä joskus vähän liiankin kanssa. Ei sen puoleen, kyllä meitä moititaankin jos menee pieleen (harvemmin vaan menee). Pikkuisen närvästää, kun hän on keksinyt kutsua minua mummoksi ja Magia turreksi (vaikka koiraltani on jo lähtenyt melkkein kaikki pentukarvakin:)). "Kosto elää".
Käyn myös itsekseni kentällä treenaamassa muitakin juttuja. Eilen oli vuorossa eteenmeno (jota koetettiin leikin varjolla jo  kesällä muutaman kerran Tammisaaressa). Ensin vietiin se minun Nalle Puh lasten hiekkaämpäri yhdessä kentän reunaan, ja sen päälle Magin suuri rakkaus - pallo. Mentiin takaisin noin 2/3 osaa kentän pituudesta ja lähetin koiran "eteen"-komennolla. Hyvin lähti, kuin tykin suusta. Toisella kerralla jätin koiran maahan ja vein pallon yksin. Magi pinkoi pallolle minkä kintuista pääsi - todella The Raketti. Torstaina voidaan sitten näytää muille, joiden koirat ei oikein hiffaa hommaa. Heh heh. Muuten me leikitään aamusta iltaan (tai Magi leikkii myös itsekseen, ja kaatuu lopulta ennen yhdeksää illalla umpiväsyneenä lattialle). Tunnustan, että monasti on kyllä tehnyt mieli sammuttaa tämä ikiliikkuja;) .

Jemmari
Sen verran olen viisastunut, että kun koirani saa luun, laitan ulko-oven kiinni. Minua kyllä huvittaa, kun koira kantaa nimenomaan itkien ja naama huolestuneen näköisenä luumötikkää ympäri huushollia, ja piilottaa sen yleensä jonkun sohvan nurkkaan ja kuonoaa tyynyt päälle. Piiloa vaihdetaan suht usein, ettei kukaan muu löydä kätköä (kukahan?). Siankorva saa saman kohtalon. Tänään kuulin saunasta kolinaa ja arvasin että sinne se korva jemmataan. Kävin sitten myöhemmin vaivihkaa etsimässä. Sainkin etsiä tovin, sillä siankorva oli piilotettu ylälauteiden nurkkaan, ja päälle kuonotettu saunatyyny. Aikamoinen agility-koira, sillä lauteiden edessä lattialla oli puukori ja se lattiapenkkikin oli ensimmäisen laudeaskelman alla. Huomenna se varmaan haetaan uuteen talteen. Yleensä koirat syövät nuo herkut. Hmmm.

3 kommenttia:

  1. Tein arki kuulostaa mukavalta, sellaiselta juuri sopivalta koiranelämältä :) Jännä, että Magi piilottaa nuo saamansa herkut eikä syö. Tosin sillä ei ole ketään viemässä niitä, jos ei heti kitaan katoa.

    - Minna

    VastaaPoista
  2. Mie oonkin miettinyt että jemmaiskohan se sitä varten että jos ne vaikka ne kasvavat korkoa? Vai pahan päivän varalle? Ulkoa on pariin otteesssen tuotu inhottavia ihan multaisia levyksi auenneita puristeluita, niitäkin pureskellaan palasiksi ja jätetään siihen. Mie vien roskiin.

    VastaaPoista
  3. En tiie onko yhtään parempi, kun sisään tuodaan halkoja ja järsitään ne tuhannen päreiksi ihan kirjaimellisesti. Mutta huomasinpa pari pv sitten, ettei Nallelle kelvannut poron kylki, siis sellaiset kovat luu-rusto-kappaleet. Toiset koira söivät omansa innoissaan.
    - Minna

    VastaaPoista