maanantai 27. syyskuuta 2010

Mietteitä koiranpidosta

Koulutuksesta
Olen sitä mieltä että saksanpaimenkoiran pitää olla koulutettu. Rotu pitää työskentelystä, suuntautuipa se mille osa-alueelle tahansa. Rodun kouluttaminen on sitäpaitsi mukavaa, sillä oppiminen on nopeaa. Olen palkitsevan koulutuksen kannattaja, mutta toki koiraa voidaan ojentaakin ei-toivotusta käyttäytymisestä. Se on aivan eri asia kun pakottaminen, tai jatkuva rankaiseminen. Magi ainakin oppii  maailman parhaan palkan - pallon - avulla, ja haluaa tehdä töitä minulle. Otettiinpa tässä viikko sitten pihatreeniä tyttäreni Anninan ja hänen miehensä Janin viiden tollerin kanssa tuossa pihanurmikolla. Halusin kunnon häiriön paikallaoloon. Magi pysyi kun tatti maassa, vaikka treenattava koira meni nenän edestä - monta kertaa. Täytyy ihailla tyttäreni työskentelyä koiriensa kanssa. Iloista, mutta tarkkaa. Muut koirat odottivat rivissä treenausvuoroaan ja lopuksi leikittiin. No, tottiksesta Annina on saavuttanut nyt syksyllä 190 pistettä, sitten 195 pistettä ja nyt viikonloppuna 196. Tavoite lienee täydet 200. Kaivoin komeroiden kätköistä ensimmäisen saksanpaimenkoirani Lenin kilpailukirjan. Vuonna 1972 Alo tottis 86,25 pistettä. Kuutena seuraavana vuotena suunnilleen samaa rattaa, parhaan tuloksen ollessa 94 sadasta jaettavasta pisteestä. Nämä olivat jokavuotisia verovapauskokeita. En kuollaksenikaan muista tarkalleen,  mitä liikkeitä kokeisiin kuului. Rivissä paikallaolo, jossa ampuja laukoi pyssyllään kävellen koirien takana, seuraaminen taluttimetta, liikkeestä istuminen, luoksetulo, eteenmeno, nouto, este, ja A-estenouto? taisivat olla mukana. Muistaisiko joku? Seuraavien koirieni kanssa en kisaamaan ole päässytkään niiden huonojen lonkkien vuoksi.
Koira on koira, ei vauva
Minä kohtelen koiraa reilusti.  Annan sille tiettyjä vapauksia: sohvilla saa nukkua, pihalla leikitään myös koiran aloitteesta, koira saa olla koko päivän vapaana omalla tontilla, etukäpälät saa laittaa olkapäälle istuessani (ei seisoessa), kaikissa huoneissa saa olla, paitsi minun makuuhuoneesa, eikä varsinkaan sängyssä. Hahahh. Ei niin helppo juttu. Jos ovi jää hiemankin raolleen illalla, sinne sänkyyn se Magi loikkaa. Keäskuumalla ovea oli pakko pitää auki ilmanvaihdon takia, ja sängyssäni nukkui musta rötkäle. Sitten sain tarpeekseni jatkuvasta lakanapyykistä ja heivasin koiran pois. Magi  kylläkin otti heiman nokkiinsa. Sitäpaitsi koirani vispasi unissaan tassuillaan ja inisi melkoisen kovaa ja pitkään. Mitä lie jahtasi? Nuku siinä sitten:)
Minä huolendin koiralleni hyvälaatuista ruokaa, luita (jotka piilotetaan milloin minnekin -  miksi ihmeessä niitä ei syödä?) . Huolehdin että raikasta vettä on saatavilla useammassakin paikassa . Huolehdin että koira saa riittäävästi liikuntaa, leikkiä ja muuta puuhastelua (tilapäisesti lenkittäminen lyhyempää omien kinttujen vuoksi). Itsestään selvyyksiä ovat terveyden-, ja sairaudenhoito. Koira on koira, ei vauva. Minä kannan vastuun koiran hyvinvoinnista ja elämästä. Me emme ole kuitenkaan tasavertaisia. Minä olen pomo,
eikä se poissulje rakkautta.



Kukin taaplaa tyylillään
Olenkin varmaan suututtanut monta jenkkiä eräässä sosiaalisessa mediassa. En nimittäin yhtään kestä niitä  "my gorgeous, amazing baby"-juttuja. Muutamat jopa väittivät että heidän sakemanninsa ovat heidän lapsiaan. Ai niinkö? En myöskään käsitä miksi ihmiset syöttävät 1-vuotiaan 60 senttisen saksanpaimenkoiranarttunsa 45 kiloiseksi, ja vielä kehuvat eläinlääkärin sanoneen koiran olevan sopiva kun kylkiluut tuntuvat. Höh? Kyllähän ne kylkiluut löytää kun oikein kaivaa. Kuva kertoo paljon enemmän. Lihava mikä lihava. Toisaalta, olipa mielenkiintoista seurata kahden koiranpitoääripää-miehenkörilään kinastelua. Toinen piti koiraansa häkissä shokkipanta kaulassa ilman minkäänlaista alustaa Barf-ateria koiran nenän edessä. Jos koira ottaa ilman lupaa ateriansa,  sähköä perään. Samaisen miehen profiilissa oli 9 kuvaa käsiaseista ja yksi koiran häkkikuva. Yäk.Toinen taas piti koiraansa itsensä yläpuolella, luottaen jopa henkensä koiralle. Tämän tyypin mielestä koiran pitää istua auton etupenkillä, ihailla auringonlaskuja  hänen kanssaan jos koira haluaa, katsella taivaan lintuja, ja olla sosiaalinen kaikkien koirien kanssa päivittäisillä luontoretkillä, villinä ja vapaana - parhaana kaverina. Koulutukseksi riittää tracking, joka tarkoittikin koiran nuuskimista itsekseen muutaman sadan metrin matkalla.  Tosin tältä koiralta puri juuri toinen jänteet polvesta - se toinen ei sattunutkaan olemaan niin sosiaalinen. Magilla on muutamia tuttuja ja turvallisia leikkikavereita ja se siitä.  Painelin sitä jenkkisivujen hide-nappia suutuspäissäni ihan kiitettävästi.    Joo, bitch.
  
Onneksi on BLC-perhe, järkeviä ihmisiä, ja ystäviä joiden kanssa voi vaihtaa mielipiteitä sekä kysyä neuvoja tarpeen vaatiessa. Minä suljen korvat monelta muulta neuvojalta. Muutamilta "muun mualiman" ystävältä katselen vaan kuvat.

PS. Noutajat käväisivät uimassa lammessa ja Magi ilme kertoo kaiken: "huuui, kastuu".
Kuvat Jani Vertanen
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Jospa nyt kommentointi onnistuisi... Huomasin tuossa pari pv sitten, että eka kertaa käytin fyysistä pakotetta tottiksessa, siis nyppäsin talutinta kun kontakti katosi. Kannatan siis tuota positiivista palkkausta ja henkistä pakotetta -ilman pakotetta mie en usko kenenkään voivan koiraa kouluttaa, se on höpönhöpöä. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin onhan koiran hihnassa pitokin jo fyysinen pakote... No, mutta ehkä sie käsitit. Nalle on kai kuitenkin sen verran helppo koira, ettei ole edes ollut tarvetta käyttää kovempia otteita, onneksi.

    Ja juu, samaa mieltä siitä, että koirat on koiria, lapset on lapsia. Inhottaa nähdä koiria (tai mitä tahansa muita eläimiä) kohdeltavan ei-lajin mukaisesti. Tää on yksi niistä asioista, missä oon jyrkkä: en vie lapsia sirkukseen missä on eläimiä enkä myöskään eläintarhaan -lapsiparat, liekö katkeria sitten aikuisina :P

    - Minna

    VastaaPoista
  2. Oon täysin samaa mieltä siun kanssa pakotteista. Taluttimesta nyppäämisen lasken korjaamiseksi, siitähän tulee kehu palkaksi kun koira korjaa taas kontaktille. Kyljestä oon kanssa nipannut kun on lähtenyt aikanaan ihan aukeemaan. Lyönyt en koskaan, enkä lyö. Enkä käytä muita härveleitä. Yhteistyöstä pitää olla koulutuksen kiinni. Tuo sirkus-eläintarhajuttu on loistava. Samaa mieltä. Siksi miekin menin Afrikkaan katsomaan villieläimiä - eikä ollut aitoja.

    VastaaPoista