maanantai 7. joulukuuta 2009

Kuvia joulukorttiin

Kohta on kiire lähettää ne joulukortit, eikä lunta näy missään. Ajattelin että otan Magista kuvan, jossa koiralla on tonttulakki suussa. Juupa juu, ei tullut mitään. Yritin kuvata sisällä ja ulkona, mutta lopulta tonttuhattu oli märkä mytty ilman tupsua. Ei siis tullut tonttuhattukuvaa, vaan sivuprofiiliposeeraus vihreällä taustalla. Toinen versio oli viimeviikkoinen pääkuva kuuranurmikolla. Saavat luvan kelvata. Aika tyhmää kun korttitaustoissa on aina valmiina joku joulutoivotusteksti. Sainpa kuiteskin askarreltua lisätekstiksi Christmas Magic. Ihan vaan tiedoksi kaikille, että korttien lisätekstin fontti on Black Chance. Aika mageeta.

Lenkillä on käyty päivittäin - myös pilkkopimeällä taskulampun kanssa. Muutaman kerran Magi säikäytti minut pimeässä metsässä tekemällä murinalla maustetut äkkipysäykset. Vaikka kuinka osoittelin metsää fikkarilla, en nähnyt mitään.

Lenkillä otetaan niitä luoksetuloja ja seuraamista tienvarressa ja metsässä. Mukavasti pelittää. Tänään ihmeteltiin erilaisia jälkiä, joita oli painunut kuraisiin tienkohtiin. Bongattiin hirven-, kauriin-, koiran-, hevosen-, ja ihmisen jäljet.

Sunnuntaina oltiin reippaana kentällä kuten oli sovittu. Ei ristin sielua koko paikassa. Pidettiin sitten hauskaa Magin kanssa koko kentän pituudelta. Muutamia hyviä istu-kontakteja, paikallaoloa (irtaantuminen noin 3 metriä), muutama pallon nouto, ja se seuraaminen taluttimessa. Pääasiassa kuitenkin riehuttiin narupallon kanssa. Ajattelin että lähden metsään tekemään jäljen, mutta aikataulu painoi päälle, joten teinkin jäljen kentän reunaan, kun siellä ei pikkujoulujen jäljiltä varmaan aamullakaan ollut käynyt yhtään koirakkoa. Tein melkein kentän mittaisen nurmikkojäljen. Magi nappasi alun heti ja meni kuin siksak-ommel suoraan jäljen loppuun saakka.








Näistä ei muuten kumpikaan ole joulukorttikuva.
Kiva kun blogilla on lukijoita. Kommentointimahdollisuutta on pyydetty. Tässä se nyt tulee. Joka blogiosaan. Jätä tassunjälkiä.

Posted by Picasa

3 kommenttia:

  1. Morjens!
    Täällä taas kurkkimassa :)
    Tonttuhatun kohtalo kyllä hieman nauratti :D

    VastaaPoista
  2. Kiva tää kommentointi mahdollisuus :)
    - Minna

    VastaaPoista
  3. Kiva kun blogia luetaan. Antaa tulla vaan lisää kommentteja.

    VastaaPoista