sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Kukkaistyttö

Hupsista. Olikin jo aikaa viime päivityksestä. Meille kuuluu hyvää. Aamulla avataan ulko-ovi, ja se on sepposen selällään iltamyöhään saakka. Magi menee ja tulee kuten haluaa. Magi ei tosin tuo haavan ranteenpaksuisia juuria sisään kuten haluaa. Joku kuri se olla pitää.

Huolella istutetut nurmikon pisilaikkupaikkaukset ovat saaneet kyytiä. Kuoppia on vaikka muille jakaa, syviäkin. Kukat ovat suunnilleen saaneet olla rauhassa. Tai no.... Kun minä kykin puutarhassa, Magi tyrkyttää koko ajan (siis aamusta iltaan) keppiä, palloa, puunjuuria, käpyjä ja henkensä heittänyttä muovipossua kukkapenkkiin tietty. On ihan pakko nakata takavasemmalle, jotta saa itse hommat tehtyä. Tuo-liike otetaan erillisenä paksulla kepillä. Irrotus sujuu suht mukavasti, eikä keppikään ole kovin pureksittu.

Treeneissä on tehty henkilöryhmää, seuraamista, käännöksiä, sekä liikkeestä istumista. Uutena asiana olen ottanut seuraamisen taluttimetta. Yllätys, yllätys, koira seuraa paljon paremmin vapaana. Tämän ratkaisun keksin ihan itse, kun pähkäilin mikä seuraamisessa oikein mättää, kun koiran takapuoli aukeaa ulospäin. Eipä tee enää. Treenikentällä olen ottanut maahan- ja luoksetuloa. Hyvin pysyy, myös häiriön alla. Liikkeestä maahanmeno sujuu, joskaan se ei vielä mikään "pang"-liike olekaan. Ajattelin että istuminen liikkeestä menee yhtä hyvin. Eipäs mennytkään. Magi meni aina maahan. Onneksi kasvattaja Tuulalta voi aina kysyä neuvoa. "Ota viikko pelkästään askeleita-istu,askeleita-istu, ja sitten vaan liikkeestä istumista. Vasta seuraava viikko liikkeestä maahanmenoa". Toimii. Eilen illalla treenasin viimeeksi, ja joka kerralla koiruus jäi istumaan.

Raaseporin treeniryhmässä on tehty kerran esineruutukin. Kolmas lähetys onnistui, ja esine tuli minulle saakka (taisi olla nahkapatukka, villasukka ei kiinnostanut). Ai juu. Halusinpa kokeilla eteenmenoakin, ja ohjaaja sanoi että sopiihan se. Vietiin lasten hiekkalaatikkoämpärin päälle kentän toiseen päähän pallo. Ensin koiran kanssa, ja lähetys eteen läheltä. Magi oli ensin vähän pihalla " mitähän tässä halutaan?", mutta lönkötteli hakemaan pallon. Neljännellä yrittämällä tehtiin niin, että ohjaaja vei pallon sinne horisonttiin, ja minä pitelin koiraa. Kun vielä koiraani härnättiin heiluttelemalla palloa, niin arvaat varmaan kuka kiljui innosta täyttä kurkkua. Magi The Raketti ampaisi matkaan käskyllä eteen, ja pallo tuli takaisin melkein yhtä lujaa. Toisto meni yhtä hyvin. Siinä se .

 Taidanpa kysäistä kasvattajalta, onko tässä koirassa jossain off-nappi:). Ei ole vielä löytynyt. Magi saisi nimittäin huiliakin välillä.
Posted by Picasa

3 kommenttia:

  1. Kasvattaja vastaa; ei ole off-nappia. Joka kerta mä unohdan sen asentaa pentuihin :)
    Mutta voin mä vähän lohduttaa ; 10-vuotiaana vauhti jo vähän hiljenee :D

    VastaaPoista
  2. No tuota vähän arvelinkin:)Hyvä ettei tartte turhaan etsiä:) Edellinen sakemannini Lupu, (i.Goran von Görbertal)rauhoittui 5 vuotiaana. Nyt pitää odottaa viisi lisää.

    VastaaPoista
  3. Joo ei kannata etsiä nappeja, muuta kuin välillä ohjaajalle jotain ;)
    Hienolta kuulostaa Magin tekemiset, tulee vielä peli =)

    VastaaPoista